Kissan biologia

Luusto

Kissa on pieni, mutta erittäin tehokas petoeläin, joka toisin kuin esim. koira, metsästää yksin. Se on myös hyvin älykäs ja pystyy sopeutumaan eri tilanteisiin metsästyksen aikana. Kissa ei ole erityisen kestävä metsästäjä, mutta hyvin nopealiikkeinen ja ketterä. Sen takia kissan luusto on kevyt, mutta kova ja se on pitkien, notkeiden lihasten peittämä. Kissan vartalo on hyvin notkea ja se pystyy esimerkiksi hyppäämään jopa  3,5m korkeuteen. Kissa on varvasastuja, se kävelee myös erittäin täsmällisesti ja suurella varmuudella, asettaen takajalat tasan etujalkojen jalanjälkiin. 

Kissalla on erittäin hyvin kehittynyt tasapainoaisti ja se liikkuu vaivatta kapealla aidalla. Jos kissa kuitenkin putoaisi, se pystyy nopeasti suoristumaan noin 2 metrin ilmalennon aikaa. Mutta painovoimalle sekään ei ole immuuni ja korkealta putoamisella voi olla kohtalokkaita seurauksia.

Kissan luusto koostuu n. 244 luista, riippuen mm siitä kuinka pitkä sen häntä on. 

Selkärangassa on 7 kaulanikamaa, 13 rintanikamaa, 7 lannenikamaa, 3 ristiselän nikamaa ja vaihteleva määrä häntänikamia. Kissan solisluut ovat surkastuneet mikä mahdollistaa kissalle tunkeutumisen yllättävän pienen aukon läpi. 

Kissan silmät ovat sijoittuneet suoraan eteenpäin, mistä seuraa, että sillä on melkein sama näkökenttä kuin ihmisellä. Kissa pystyy siten erinomaisesti hahmottamaan ympäristöään kolmiulotteisesti ja arvioimaan etäisyyksiä ja näin paikallistamaan saaliseläimen sijainnin.

Kissa näkee pimeässä huomattavasti paremmin kuin ihminen, mutta täydellisessä pimeydessä ei edes kissa näe mitään. Kissan hyvä hämäränäkö johtuu siitä, että sillä on, kuten monilla muillakin eläimillä (mutta ei ihmisillä) silmänpohjassa erityinen kalvo, tapetum lucidum. Tämä heijastaa lisää valoa verkkokalvoon, ja voimistaa siten myös heikossa valossa nähdyt hahmot. Tällä tavalla kissa pystyy hahmottamaan noin seitsemän kertaa heikomman valomäärän kuin ihminen. Sen sijaan sama kalvo aiheuttaa sen, että kissa näkee ihmistä huonommin normaalissa päivänvalossa. Salamanvalossa tapetum lucidum heijastuu erivärisenä, yleensä kirkkaanpunaisena tai vihreänä. 

Hampaat ja purenta

Kissalla on 26 maitohammasta, jotka puhkeavat toisen ja kahdeksannen elinviikon aikana. Ne ovat kooltaan pienemmät ja kapeammat kuin pysyvät hampaat. Pysyvään hampaistoon kuuluvat 30 hammasta, maitohampaita korvaavien lisäksi 4 poskihammasta eli molaareja. Etuhampaat ovat hyvin pienet ja lyhytjuuriset eikä ole epätavallista, että vanhempi kissa on menettänyt muutaman näistä. Kulmahampaat ovat voimakkaat ja teräväkärkiset ja niiden juuret ovat kruunua pidemmät. Yläleuan viimeinen välihammas ja alaleuan poskihammas, ns. raateluhampaat, ovat kissan suurimmat hampaat. Isot purentalihakset kiinnittyvät leukaan juuri raateluhampaiden kohdalla, jotta purentavoima olisi mahdollisimman suuri. Kissalle on mitattu jopa 28 kg voima purennassa. Yläleuan ensimmäinen välihammas ja molari ovat puolestaan melko pienet ja vaatimattomat.

Normaalipurennassa kissan pitää voida sulkea suunsa kokonaan niin, että pienten alaetuhampaiden kärjet koskettavat ylähampaiden kärjen takapuolta. Isot kulmahampaat ovat melkein pystysuorassa niin, että molemmat alahampaat sopivat täsmälleen ylähampaiden väliin ja kaikille etuhampaille jää tarpeeksi tilaa niiden väliin. Kieli jää hampaiden taakse.

Kissan alaleuka on yläleukaa hieman kapeampi, niin että ylä- ja alahampaat eivät osu toisiinsa tasan pystysuorassa liikkeessä. Poskihampaiden terävät kuspit liikkuvat toistensa ohitse kun sakset, ns. saksipurenta. Kissalla on äärimmäisen lihansyöjän purenta, se ei varsinaisesti pureskele ruokaansa vaan leikkaa sen sopiviin palasiin, jotka se nielaisee. Leuka liikkuukin pääasiallisesti vain yhdessä suunnassa.

Maitohampaiden vaihtuminen tapahtuu kun pentu on noin 3,5 – 6 kuukauden ikäinen. On tärkeätä, että maitohampaat poistuvat ajoissa, koska pysyvät hampaat saattavat muuten kasvaa suuhun vinosti ja tämä voi aiheuttaa vinon purennan. Leukojen koko ja kasvu vaikuttavat ratkaisevasti purentaan. Liian pitkä tai lyhyt alaleuka johtaa usein purentavirheeseen, koska ylä- ja alahampaat eivät sovi toisiinsa oikealla tavalla. Kuvassa on 5kk ikäisen kissan ns. tuplakulmurit, jotka ovat kissalla melko normaalit. Mikäli huomaat pennulla tuplakulmurit, niin seuraa tilannetta. Yleensä kissan maitokulmurit lähtevät itsekseen pois 2-4 viikon sisään, ja vaativat leikkausta ainoastaan poikkeustapauksissa.

Hammasongelmia

Myös kissoilla tavataan purentavikoja, vaikkakaan ne eivät ole kovin yleisiä. Jos alaleuka kasvaa liian pitkäksi syntyy alapurenta, jolloin alaetuhampaat ovat selvästi etäämmällä kuin yläleuan hampaat. Tällainen pitkä alaleuka on usein vahvasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi myös olla sairauden, esim. kasvaimen seuraus. Ylipurenta johtuu liian lyhyestä ja/tai kapeasta alaleuasta, jolloin yläetuhampaat ovat alahampaiden edellä. Pieni alaleuka johtaa myös siihen, että etuhampaat eivät mahdu kauniisti yhteen riviin vaan asettuvat vinosti ja voivat helposti irrota suusta. Vakavampi virhe on vinopurenta, jolloin alaleuka ei ole suora suhteessa yläleukaan. Tästä seuraa myös, että kulmahampaat joutuvat vinoasentoon ja voivat jopa sijoittua väärälle puolelle suhteessa toisiinsa.

Joskus esiintyy kissoja, joiden kieli jatkuvasti on näkyvissä vaikka niiden leuat ovat suljettuna. Etuhampaat eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan, vaan niiden väliin jää aukko ja siksi kieli helposti lipsahtaa esiin. Tämä on ns. avopurenta.

Väärä purenta on kauneusvirhe ja näyttelykissassa se on vakava virhe. Jos leuka on vino, tai jos hampaat tai kieli ovat jatkuvasti näkyvissä, kissa jää ilman sertifikaattia. Samaten käy jos yli- tai alipurenta ylittää kaksi millimetriä.

Purentavirheet eivät kuitenkaan ole pelkästään kauneusvirheitä vaan niistä on myös terveydellisiä seuraamuksia. Hampaiden asento suussa on melkein aina väärä ja tämä voi aiheuttaa hampaiden epätasaista kulumaa. Kissalla voi myös olla ongelmia pureskella ruokaa kunnolla, josta voi seurata, että luonnollinen hampaiden puhdistus ei tapahdu. Plakki kerääntyy silloin helposti hampaisiin.

Hammaskivi

Välittömästi hampaiden puhdistamisen jälkeen hampaiden pinnalle alkaa kerääntyä plakkia. Plakki on bakteereista koostuva biofilmi, joka tarttuu tiukasti kiinni hampaiden pinnalle ja ienrajaan. Ongelmia ei yleensä tule, jos plakki poistetaan säännöllisesti hampaita harjaamalla. Jos hampaita ei puhdisteta, plakki alkaa mineralisoitua hammaskiveksi, joka ei enää lähdekään harjaamalla pois. Hammaskiven poisto pitää tehdä ammattimaisesti ultraäänen avulla, ja eläimillä toimenpide vaatii aina nukutuksen.

Hereillä tehty hammaskiven poisto rapsuttamalla tai ultraäänihammasharjalla aiheuttaa usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Hammaskivi pitää saada pois hampaiden väleistä, ientaskuista, kielenpuoleisilta sisäpinnoilta ja suun takaosasta, eikä tämä ole mitenkään mahdollista eläimen ollessa hereillä. Terävällä instrumentilla raaputtaminen voi myös vaurioittaa ikeniä tai hampaan kiillettä, joka ei kasva takaisin. Jatkossa hammaskivi kertyy entistä nopeammin näille vaurioituneille ja epätasaisille pinnoille. Suurimpia ongelmia plakki ja hammaskivi aiheuttavat piilossa olevissa ientaskuissa. Tämän takia ei pitäisikään puhua pelkästään hammaskiven poistosta, vaan suun ja hampaiden kunnon tarkastamisesta, jonka yhteydessä poistetaan hammaskivi. 

Yleisin seuraus plakista on ientulehdus. Tämä näkyy yleensä ulospäin punoituksena hampaiden ja ikenien rajapinnassa. Lievä ientulehdus voi vielä parantua, jos hampaat puhdistetaan ja ne pidetään puhtaana plakista harjaamalla. Jos ientulehdus pääse etenemään, se syventää ientaskuja ja pahimmillaan johtaa parodontiittiin eli hampaan tukikudoksen häviämiseen. Kun tukikudosta on kadonnut tarpeeksi paljon, hammas alkaa heilua ja voi lopulta irrota kokonaan. Parodontiitin oireita ovat usein pahanhajuinen hengitys ja ienten vetäytymät. Pitkälle edennyt parodontiitti voi myös johtaa leukaluun murtumaan, jos tukikudosta katoaa tarpeeksi paljon.

Kissoilla esiintyy erityisesti myös kroonista ien- ja suutulehdusta (gingivostomatitis), johon liittyy tyypillisesti myös suun takaosien tulehdus. Sairauden syy on epäselvä, mutta taustalla epäillään yleensä olevan immuunijärjestelmän epänormaali reaktio plakin bakteereille. Sairautta voi esiintyä minkä ikäisellä kissalla tahansa, ja ainut toimiva hoito on kaikkien hampaiden poisto. Joissakin tilanteissa kulmahampaat voidaan jättää paikalleen, mutta tämä riippuu tilanteen vakavuudesta.

Tutkimusten mukaan noin 70 prosentilla kissoista on hammasongelmia. Yli 40 prosenttia kissojen hammasongelmista ei näy ulospäin ilman, että hampaita tutkitaan nukutuksessa ja niistä otetaan röntgenkuvat. Erityisesti hammassyöpymät ovat kissoilla yleisempiä kuin koirilla. Syöpymät eivät näy ulospäin, koska ne alkavat yleensä juuresta ja ovat piilossa ienrajan alla, mutta ne voivat olla erittäin kivuliaita. Kissan käytös voi muuttua paljonkin, vaikka kissa söisi vielä normaalisti. Nämä vaurioituneet hampaat pitäisi poistaa, jolloin kipu häviää eikä vaurio pääse etenemään. Hoitamaton hammastulehdus voi levitä verenkiertoa pitkin myös muualle elimistöön.

Kissa on helpointa totuttaa hampaiden harjaukseen pentuna, mutta myös aikuisen kissan on mahdollista tottua harjaamiseen. Aluksi voi vaikka syöttää hammastahnaa sellaisenaan esimerkiksi sormenpäästä. Monet kissat syövätkin hyvänmakuisia tahnoja oikein mielellään. 

Harjana voi käyttää joko sormiharjaa tai pientä harjaa. Tahnan pitää soveltua erityisesti eläimille: sen tulee olla syötävää, eikä se saa ärsyttää limakalvoja. Eläimille soveltuvia hammastahnoja saa eläinlääkäreiltä, lemmikkiliikkeistä ja apteekeista. Ihmisten hammastahnoja ei saa käyttää!

Kissan suu onkin hyvä tarkastaa kotona säännöllisesti, ja mikäli havaittavissa on poikkeavaa tai kipuilua, on tilanne aina hyvä tarkastaa eläinlääkärillä. Suu- ja ientulehdusta voidaan tavata myös hyvin nuorilla kissoilla.

Sukukypsyys

Kissan sukukypsäksi tuloikä riippuu syntymän vuodenajasta ja rodusta, itämaiset rodut kehittyvät yleensä aikaisemmin kuin pitkäkarvaiset. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden noin 6-8 kuukauden ikäisenä, urokset yleensä hieman myöhemmin.

Naaraskissojen kiimakierto on polyestrinen eli kissalla on useita kiimoja valoisana aikana ja pimeällä ajalla harvemmin. Sisäkissoilla tämä ero ei ole yhtä selkeä kuin ulkona luonnonvalossa elävillä kissoilla, joilla hedelmällisin aika on helmi-maaliskuussa. Keskimääräinen kiiman kesto on viikko ja kiimaväli vaihtelevat muutamasta päivästä kuukausiin. Kiiman aikana naaras tulee levottomaksi, naukuu ja mouruaa normaalia enemmän, nostaa pyllyään ylös ja kieriskelee lattialla. Toisinaan kiimainen naaras voi merkkailla sopimattomiin paikkoihin. Lisäksi naaraan ruokahalu voi olla erittäin huono ja se laihtuu. Uroksilla hormonit saavat aikaiseksi myös rauhatonta käyttäytymistä sekä virstamerkkailua.

Jos kissaa ei ole tarkoitusta käyttää jalostukseen, se tulisi leikata. Leikkauksessa naaraalta poistetaan munasarjat (sterilisaatio) ja urokselta kivekset (kastraatio). Tämä lopettaa suvunjatkamisen tarvittavan hormonituotannon, jolloin kiima-aikoja ei enää tule. Varhaissterilisaatiosta/-kastraatiosta ei ole todettu olevan kissalle haittaa.

Jatkuvat kiimat ilman pennutusta rasittavat naaraskissaa turhaan, ja altistavat myös kohtutulehdukselle. Kohtutulehdus on kivulias, välitöntä lääkärinhoitoa vaativa ja mahdollisesti jopa hengenvaarallinen. Leikkaamaton kolli on sekin pitkälti hormoniensa vietävänä, stressaa, merkkailee, laihtuu ja mouruaa. Leikattu kissa on pääsääntöisesti leikkisämpi ja seurallisempi ja sillä riittää energiaa muuhunkin kuin suvunjatkamisen ajatteluun.