Ruokinta

Kissan luonnollista ravintoa ovat riista, erilaiset pikkujyrsijät ja linnut, joiden mukana se saa oikeassa suhteessa tarvitsemiaan ravintoaineita. Luonnossa nautittu riista-ateria valitettavasti sisältää usein myös loisia ja erilaisia tauteja aiheuttavia bakteereita. Kuten muidenkin nisäkkäiden, myös kissan ravinto koostuu kolmesta osasta; rasvoista, proteiineista ja hiilihydraateista. Esimerkiksi koiraan verrattuna tarvitsee kissa “vahvempaa”, paljon valkuaisaineita ja rasvoja sisältävää ravintoa.

Proteiinit Aikuisen kissan on saatava vähintään 14 % ja kasvavan kissan 29 % tarvitsemastaan energiasta proteiineista. Koirilla vastaavat luvut ovat 4 % ja 12 %, joten koirille tarkoitetut valmisruoat eivät ole kissalle sopivaa ravintoa. Tärkein proteiinilähde kissan ravinnossa on liha. Kissalle voidaan tarjota erilaista lihaa kypsennettynä tai raakana, jauhettuna tai paloiteltuna. Myös eri elimet, kuten kieli, sydän, maksa tai munuaiset maistuvat kissalle ja tuovat vaihtelua sen ruokavalioon. Kissan elimistö tarvitsee valmiina monia aminohappoja, kuten arginiini ja tauriini, joita se saa ravinnokseen nauttimastaan lihasta. 

Jos liha tarjotaan kypsennettynä, on muistettava, että monet tärkeät vitamiinit ja aminohapot, mm. tauriini, tuhoutuvat kypsennettäessä. Tämä tarkoittaa sitä, että etupäässä kypsennettyä lihaa syövän kissan ruoka-valiota on täydennettävä sopivilla valmisteilla. Ainakaan ihan kaikkea lihaa ei kannata tarjota jauhettuna, koska sitkeä palaliha tarjoaa työtä hampaille ja purulihaksille, ja lisäksi on erinomainen “hammasharja”.

Kissa pitää melko kosteasta ravinnosta (luonnossa nautitun riista-aterian kosteusprosentti on noin 70) ja syö ruokansa mieluiten huoneenlämpöisenä tai vähän sitä lämpimämpänä (hiiren ruumiinlämpö on n. 40 astetta). Lämpötilamieltymykset voivat kuitenkin vaihdella eri kissojen välillä. 

Rasvat Rasvainen ruoka on kissan mielestä maittavaa eikä runsasrasvaisen ravinnon ole todettu olevan haitallista kissalle. Kissan on saatava tietty määrä eläinperäisiä rasvoja saadakseen aineenvaihdunnalleen välttämättömät rasvahapot. Niiden puutteesta kärsivällä kissalla esiintyy mm. ihon ja karvapeitteen huonokuntoisuutta sekä lisääntymishäiriöitä. Lihassa olevan rasvan lisäksi voi kissan ruoka-annokseen tarvittaessa lisätä esim. nokareen vähäsuolaista voita. Kissa saa rasvaa myös kermasta ja juustosta. Ongelmatilanteissa suurin hyöty kuitenkin saadaan omega-3 ja -6 -rasvahappoja sisältävistä valmisteista. 

Hiilihydraatit ja kuitu Kissan ruoan-sulatuskanavan kyky käsitellä hiilihydraatteja on rajoittunut. Hiilihydraattien antaminen kissalle ei ole samalla tavalla välttämätöntä kuin eräiden aminohappojen ja rasvahappojen. Liiallisella hiilihydraattien saannilla on todettu monia epäedullisia vaikutuksia, esimerkiksi lihominen. Kissan luonnollisin ravintopaketti hiiri tai muu pikkujyrsijä sisältää hiilihydraatteja ainoastaan 1-2 %, eli mahalaukun sisällön. Hiilihydraatteja ja kuituja kissa saa viljatuotteista ja vihanneksista. Jos kissa syö kuivaruokaa osana ruokavaliotaan, on viljatuotteiden lisääminen liha-ateriaan tarpeetonta, koska kuivaruoka sisältää aina reilusti viljaa tai kasviksia. Kissan ruoansulatus ei pysty käsittelemään keitettyjä tai raakoja vihanneksia suurina paloina. Maitosokerin eli laktoosin pilkkoutuminen aikuisen kissan suolistossa on usein vaillinaista ja kissa voi saada ripulin maitoa juotuaan. Moni kissa voi kuitenkin nauttia huoletta kermaa, juustoja ja hapanmaitotuotteita kuten viiliä, jogurttia ja piimää. Maito ei ole haitallista, jos kissan vatsa sitä sietää. Vähälaktoosiset tuotteet sopivat useimmille kissoille. Kissa tarvitsee myös kuituja ruokavalioonsa, mutta koska kissan elimistö on sopeutunut saamaan kuitunsa eläinperäisenä (hiiren karvat, lintujen höyhenet yms.), saattaa liiallinen kasvikuidun syöttäminen ärsyttää suolistoa. 

Kivennäiset ja hivenaineet Kissa tarvitsee ravinnossaan kalsiumia ja fosforia sopivassa suhteessa. Aikuisen kissan ravinnon ihanteellinen kalsium: fosforisuhde on 1-1,3:1, eli kalsiumia tarvitaan vähintään yhtä paljon kuin fosforia, mieluiten hieman enemmän. Kasvavan kissan kalsiumtarve on hieman suurempi. Moni kissa syö mielellään kalaa. Sisäelimiä tai kalaa ei kuitenkaan suositella tarjottavaksi varsinkaan kasvavalle kissalle liian usein. Kalapäivä vain kerran viikossa on monen kasvattajan suosittelema aikaväli. Sisäelimien antamista rajoittavat esim. maksan hyvin korkea A-vitamiinipitoisuus ja munuaisten sisältämät kuona-aineet. Sydäntä ja kieltä ei kuitenkaan ravitsemuksellisessa mielessä voi laskea varsinaisiksi sisäelimiksi, koska ne ovat lihaskudosta eivätkä osallistu elimistön aineenvaihduntatehtäviin, siksi niitä voi syöttää useamminkin. Mitä suurempi osa ruokavaliosta on lihaa ja kalaa, sitä tärkeämpää on tasapainottaa ravitsemusta kissalle tarkoitetulla kivennäis- ja vitamiinivalmisteella. Erityisen tärkeää tämä on kasvavalle pennulle, jolla liian vähäinen kalkin määrä suhteessa fosforiin voi johtaa luiden haurastumiseen ja luunmurtumiin (paper bone disease). Karkeana ohjenuorana voisi sanoa, että jos puolet tai yli aikuisen kissan ruokavaliosta on luutonta lihaa, tarvitaan kalsium- ja hivenainetäydennystä. Maitotuotteissa on kyllä kalsiumia, mutta koska niissä on myös fosforia lähes yhtä paljon kuin kalsiumia, eivät ne yksistään riitä kalsiumtäydennykseksi. 

Vitamiinit Kissan vitamiinien tarve on huomattava. Retinoli eli A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota esiintyy vain eläinperäisissä kudoksissa. Kasvit sisältävät karotenoideja, joita monet eläimet ja ihminen voivat muuttaa A-vitamiiniksi. Kissa ei tähän kuitenkaan pysty. Teollisiin kissanruokiin A-vitamiinia on lisätty vastaamaan kissan tarvetta. A-vitamiini varastoituu kissan elimistöön, joten ylimääräisen A-vitamiinin päivittäinen annostelu ei ole tarpeen. A-vitamiinin puute voi aiheuttaa lisääntymishäiriöitä ja sokeutta, mutta sen yliannostelu on myös vaarallista. Yliannostelusta voi pidemmällä aikavälillä aiheutua luustomuutoksia erityisesti kaula- ja rintarangan alueelle. A-vitamiinin lähteitä kissan ravinnossa ovat mm. munankeltuainen, voi ja maksa sekä teolliset kissanruuat. 

D-vitamiinia kissa yleensä saa tarpeeksi normaalin ravinnonsaannin yhteydessä. D-vitamiinin yliannostus voi johtaa pehmytkudosten kalkkeutumiseen. D-vitamiinia on runsaasti mm. kalanmaksaöljyssä ja eläinrasvoissa.

Tiamiini (B1-vitamiini) on vesiliukoinen vitamiini, joka ei varastoidu elimistöön. Tiamiini tuhoutuu helposti ruokia kuumennettaessa. Kypsentämätön kala sisältää tiamiinia tuhoavaa entsyymiä tiaminaasia. Tiamiinin puutos voi aiheuttaa neurologisia oireita ja sydämen vajaatoimintaa. Tiamiinia kissa saa kypsentämättömästä lihasta ja teollisista kissanruuista. Erimerkkiset hiivatabletit ja kissoille tarkoitetut yleisvitamiinivalmisteet sisältävät B-ryhmän vitamiineja.

E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka varastoituu elimistöön. E-vitamiinin puutostiloja on todettu varsinkin silloin, kun kissan ruokavalio sisältää runsaasti rasvaista kalaa tai ihmisille tarkoitettuja tonnikalasäilykkeitä. Kissoille tarkoitettuun tonnikalaan on yleensä lisätty E-vitamiinia. Puutostila näkyy rasvakudostulehduksena (ns. keltarasvatauti). Rasvakudostulehdus ilmenee kipuna kissaa käsiteltäessä, ruokahaluttomuutena ja kuumeiluna sekä liikkumisvaikeuksina. E-vitamiinia kissa saa lihasta, kananmunista ja maitotuotteista sekä teollisesta kissalle tarkoitetusta ruuasta.

Kissan ei tarvitse saada C-vitamiinia ravinnosta, sillä poikkeuksena mm. ihmiseen, kissan elimistö tuottaa itse tarvittavan määrän C-vitamiinia.

Kasvava pentu, kantava tai imettävä naaras, toipilas, vanha tai erityisen nirso kissa vaativat erikoishuomiota ruokinnan suhteen. Lisävitamiineja kissoille on saatavana tablettina, jauheena, tahnana tai liuoksena. 

Pentu tarvitsee useita aterioita päivässä

Aikuinen kissa ruokitaan vähintään kerran, mutta mieluummin 2-5 kertaa päivässä. Kasvava kissa tarvitsee iästä riippuen 3 – 4 ateriaa päivässä. Ruoan lisäksi kissa tarvitsee jatkuvasti raikasta vettä juotavakseen. 

Metallinen tai posliininen ruokakuppi on helposti puhdistettavissa rasvaisesta ruuasta. Ruokakupin on oltava riittävän laakea, jotta kissan kuono mahtuu siihen kunnolla. Monet kissat nostavat mielellään ruokansa kupista lattialle syödessään. Muovitettu alusta ruokailupaikalla helpottaa siivousta ruokailun jälkeen.

Kissa on yksinäinen saalistaja ja myös syö saaliinsa yksin. Hallinnan tunne ja mahdollisuus päättää itse tekemisistään, ympäristön ennakoitavuus ja rutiinit ovat kissalle hyvin tärkeitä asioita. Jos kissa joutuu vastentahtoisesti syömään liian lähellä toisia kissoja tai ihmisiä, se voi joko alkaa syömään huonosti, tai ahmimaan. Ahmiminen voi aiheuttaa ruuan oksentamista. Tähän auttaa yleensä kissojen ruokkiminen erillään ja pienemmillä määrillä kerralla.

Juotavaksi raikasta vettä

Kissalla on aina oltava tarjolla raikasta vettä. Vesiastia pestään ja vesi vaihdetaan päivittäin. Kirkas lasikuppi piripintaan täytettynä houkuttelee kissaa juomaan riittävästi. Ruoka- ja vesikupit kannattaa sijoittaa eri paikkoihin, koska luonnossa kissa välttää juomista ruokailupaikkansa vieressä. Jos se joisi ruokailupaikan lähellä, vaarana olisi, että saaliseläimen sisälmykset saastuttaisivat juomaveden ja kissan sairastuisi.

Raakana vai kypsänä?

Kissa syö luonnossa saaliinsa kypsentämättä. Sisäkissa oppii syömään sellaista ravintoa, mitä sen omistaja sille tarjoaa. Kotimaisen ihmisten käyttöön tarkoitetun lihan ja sisäelimet voi yleensä kissalle antaa kypsentämättömänä. Mikäli kissaa ruokitaan raa’alla lihalla tai sisäelimillä, sillä on suurempi mahdollisuus altistua suolinkaisille. Raakaruokaa syövää kissaakaan ei kuitenkaan kannata madottaa rutiinimaisesti, vaan loishäätötarve selvitetään ulostenäytetutkimuksen avulla 1–2 kertaa vuodessa. 

Raakaruokinnan yhteydessä on myös syytä kiinnittää erityistä huomiota ruokinnan hygieniaan. Raakaruokaa ei voi jättää tuntikausiksi lämpimään kuppiin odottamaan syömistä ja kuppien pesusta tulee huolehtia hyvin ja mahdollisimman korkeassa lämpötilassa jotta vältetään mahdollisten antibioottiresistenttien bakteerien lisääntyminen ja tarttuminen ihmisiin. Erityisesti jos perheessä on pieniä lapsia jotka pääsevät näpelöimään kuppeja tai muuten alhaisemman immuunipuolustuksen omaavia ihmisiä (esim. joku perussairaus).

Järvikalat pitäisi aina kypsentää tai pakastaa, sillä kissa voi saada niistä lapamato- eli heisimatotartunnan. Pakastesei on monen kissan herkku mikrossa sulatettuna, varsinkin jos sen päälle on laitettu voinokare rasvaa antamaan.

Kotiruoka Ota kunnolla selvää, mitä pentusi on kasvattajan kotona syönyt ja mihin se on tottunut. Monilla kokeneilla kissanomistajilla on omia kissanruokintareseptejään, joita voit kokeilla kotona. Pidä kuitenkin mielessäsi kissan ravinnontarve, kun valmistat sille kotiruokaa. Kissa ei pärjää niillä talousjätteillä, mitä ihmisten ruokatalous tuottaa, mutta kotona valmistetussa, ihmisille tarkoitetussa ruoassa on paljon myös sellaista, jota kissa voi syödä. Katkaravut, juustot ja pateet saavat kissankin innostumaan. On varottava tarjoamasta kissalle usein tai suuria määriä runsaasti suolaa sisältäviä herkkuja, kuten palvikinkku tai leikkelemakkarat, vaikka se niistä pitäisikin. Linnun- ja sianluut kypsänä voivat “tikkuisina” vahingoittaa kissan suoliston seinämiä, joten kypsästä lihasta on poistettava luut. Raakana luita voi sen sijaan antaa turvallisesti, kunhan ne ovat kissalle sopivan kokoisia.

Kaupan purkkiruoka Valmiit purkkiruuat ovat helppoja tarjoilla, mutta niiden lisäksi on hyvä antaa myös tuoretta ravintoa: lihaa, kalaa, elimiä, maitotaloustuotteita, kananmunaa yms. Koiranruoka on suunniteltu koiralle eivätkä sen sisältämät valkuaisaineet ja rasvat riitä tyydyttämään kissan tarpeita. On hyvä opetella lukemaan tuoteseloste purkin kyljestä ja valita sellaisia ruokia, jotka sisältävät mieluiten vain eläinperäisiä valmistusaineita, sillä viljaa ja sokereita kissa ei tarvitse. On myös huomioitava, että kaikki purkkiruoat eivät ole täysravintoa, eli niitä ei kannata käyttää ainoana ravinnon lähteenä ja tarvittaessa on otettava käyttöön vitamiini- ja hivenainevalmiste sekä rasvahappovalmiste purkkiruoan lisäksi. 

Kuivaruoka Monet kissat syövät kuivaruokaa välipaloina, mutta jotkut eivät muuta söisikään. Kuivaruoan tulee olla laadukasta virtsakiviriskin vähentämiseksi, ja kissan riittävästä juomisesta on ehdottomasti huolehdittava. Mikäli kissa nauttii lähes yksinomaan teollista kissanruokaa, kissanomistajan kannattaa huolellisesti perehtyä niiden koostumukseen ja valita hyvälaatuinen ruoka. Turvallisimmat vaihtoehdot kuivaruuista ovat ne, joissa on mahdollisimman suuri lihapitoisuus, oikeanlainen koostumus ja/tai joihin on lisätty metioniinia alentamaan virtsan happamuutta ja siten vähentämään liian korkeassa virtsan pH:ssa muodostuvien struviittikiteiden syntyä. Toisaalta liiallinen happamoittavien ruokien syöttäminen voi aiheuttaa liian virtsan liian alhaisen pH:n, joka puolestaan johtaa kalsiumoksalaattikiteiden ja -kivien syntyyn. Luontaisella liharuokavaliolla kissan virtsan pH pysyttelee välillä 6,3 – 6,8. Pidempiaikaiset ylitykset ja alitukset johtavat lähes aina virtsakivien syntyyn. Kuivaruoan voi myös liottaa nesteeseen (vesi, piimä, kerma, suolaton lihaliemi) ja tehdä siitä lihan kanssa tarjoiltava lisuke. Koska kissa on alun perin kuivien alueiden eläimenä tottunut saamaan tarvitsemansa nesteen saaliseläintensä mukana, on sen luontainen janontunne huomattavan heikko. Kun pH-säädön sisältäviä kuivaruokiakin syövillä kissoilla on todettu virtsakiviä, on syynä silloin liian vähäinen nesteen saanti. 

Kun vatsa menee sekaisin

Uusi, outo ruokalaji tai ruokalautasen jääminen liian pitkäksi aikaa seisomaan lämpimään voi aiheuttaa varsinkin pennulle äkillisen ripulin. Pieni pentu ei kestä kovin kauaa ripulia vaan elimistö kuivuu nopeasti, ja mitä pienempi kissa on, sitä nopeammin vatsa on hoidettava kuntoon. Ensin yritetään saada selville ripulin aiheuttaja. Mikäli vatsa on mennyt sekaisin jostakin ruokintaan liittyvästä syystä, poistetaan ongelman aiheuttaja toistaiseksi ruokavaliosta. On huolehdittava siitä, että kissa saa riittävästi nestettä. Laktoosittomista hapanmaitotuotteista on usein apua ja kissalle voi tarjota esim. A-piimää, kermaviiliä tai jogurttia. Apteekista voi ostaa tukihoitotuotteita kuten maitohappobakteerivalmisteita, ravintotahnoja ja täydennysrehuja suoliston toiminnan tukemiseen (esim. Promax, Enteromicro). Ripulipotilaan ruokavalio käsittää mietoja ja helposti sulavia ruokia kuten keitettyä seitä ja sen keitinlientä, keitettyä kanaa yms. Aikuista kissaa ei kannata hoitaa ruokavaliolla yli kolmea päivää. Mikäli vatsa on edelleen löysällä, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Pienikokoiselle pennulle jo 1 – 2 vuorokauden mittainen kuivuminen voi olla kohtalokasta. Mikäli ripulointiin liittyy myös oksentelua, elimistön kuivuminen on nopeampaa ja hoitoon on hakeuduttava aikaisemmin.

Nirso kissa

Kissat pitävät rutiineista, sillä ne tuovat turvallisen olon, mutta ruoassaan ne arvostavat yleensä vaihtelua. Uusi ja erilainen ruoka houkuttelee syömään enemmän. Jos kissalle syötetään vain yhdenlaista ruokaa, erityisesti pentuna, se ei ehkä enää myöhemmin suostu syömään mitään muita ruokia. Tätä kutsutaan neofobiaksi eli uusien asioiden peloksi. 

Yksipuolinen ruokavalio voi aiheuttaa ongelmia erityisesti silloin, kun kissan tulisi siirtyä johonkin erikoisruokavalioon terveyssyiden vuoksi. Olisikin hyvä totuttaa kissa syömään erilaisia ruokia mahdollisimman monipuolisesti pennusta asti. 

Onkin muistettava, että ihminen on vastuussa kissan ruokavaliosta ja kissa syö sitä, mitä sen lautaselle laitetaan. Mikäli kissa haluaa syödä esim. ainoastaan kalaa tai sisäelimiä, se on vaarassa saada erilaisia puutostauteja. Omistajan on oltava tiukkana ja pidettävä kiinni terveellisen ruokavalion vaatimuksista. Täysikasvuinen kissa ei saisi paastota yli vuorokautta ja kissanpentu vielä vähemmän aikaa. Eläinlääkäriin tulisi ottaa yhteyttä, mikäli kissa on syönyt huonosti yli kahden vuorokauden ajan. 

Kissaa voi houkutella syömään esimerkiksi lämmittämällä ruokaa, koska se parantaa ruoan tuoksuvuutta. Kissa voi myös oppia syömään uusia ruokalajeja helpommin, jos tuttuun ruokaan sekoitetaan hiukan uutta ja määrää lisätään asteittain parin viikon aikana.

Sairaudesta toipuva kissa

Huonosti syövä sairas tai iäkäs kissa on syytä viedä eläinlääkäriin tutkittavaksi. Sairaalla tai sairaudesta toipumassa olevalla kissalla ei useinkaan ole ruokahaluja. Kissa valitsee ruokansa enemmän hajun kuin maun perusteella, joten voimakastuoksuiset herkut, kuten savukala tai maksamakkara, saattavat houkutella kissan syömään myös muuta ruokaa. Vanhan kissan hajuaisti on saattanut heikentyä, ja siksi hyvälle tuoksuvien herkkupalojen avulla ruoka maistuu usein paremmin. Kissoille saa eläinlääkäriasemilta myös erityistä toipilasruokaa, joita voi antaa tarvittaessa myös ruiskulla suuhun. Apteekista voi ostaa myös energiapitoisia ravintotahnoja, jotka yleensä maistuvat kissoille hyvin.

Kissa voi kehittää aversion eli negatiivisen mielleyhtymän jotain ruokaa kohtaan. Syitä aversion kehittymiseen voivat olla huono olo syömisen yhteydessä, pakkoruokinta kyseisellä ruoalla, ruoan paha maku ja ruokaan piilotettu pahanmakuinen lääke. 

Mikäli kissa sairastuu ja sen pitää siirtyä erikoisruokaan, muutosta ei kannata tehdä, ennen kuin kissan vointi on hyvä – ellei ruokinta uudella ruoalla ole välttämätöntä olon parantumiseksi. Muutoin vaarana on aversion kehittyminen uuteen ruokaan, eikä ruokavalion muutos onnistu. Sairaalle ja ruokahaluttomalle kissalle voi yleensä antaa mitä tahansa sille maistuvaa ruokaa, koska kaikista haitallisinta on syömättömyys.